Harrastukset, Kulttuuri, Työnsä ääressä

Kansalaisaloite ajaa saunomista ja avantouintia liikunta- ja kulttuurietujen piiriin

Suomen Saunaseuran Setelillä saunaan -kansalaisaloite haluaa saunomisen ja avantouinnin osaksi työnantajien tarjoamia verovapaita liikunta- ja kulttuurietuja. Aloitteella halutaan korjata nykyinen tilanne, jossa etua voi käyttää monenlaisiin liikunta- ja kulttuuripalveluihin, mutta ei yleisissä saunoissa saunomiseen tai avantouintiin.

Setelillä saunaan -kansalaisaloite koskee myös talviuintia. Kuva: Laura Vanzo/Visit Tampere.

Saunominen on erottamaton osa suomalaista elämäntapaa ja kulttuuria. Suomalainen saunakulttuuri merkittiin vuonna 2020 Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön edustavaan luetteloon. Saunomisen yhteyksiä terveyteen ja hyvinvointiin on myös tutkittu laajasti. 

Tästä huolimatta työnantajan tarjoamaa liikunta- ja kulttuurietua ei voi käyttää yleisissä saunoissa saunomiseen tai avantouintiin. 

Aloitteen alullepanija Suomen Saunaseura toivoo, että saunomisen asemaa verotuksessa arvioidaan uudelleen suhteessa sen kulttuuriseen merkitykseen ja hyvinvointia edistävään rooliin. 

– Kun hallitus esittää liikunta- ja kulttuuriedun käyttöalan laajentamista uusiin kohteisiin, kuten kalastukseen ja metsästykseen, on perusteltua kysyä, miksi sauna jää edelleen ulkopuolelle. Suomessa saunominen ei ole marginaalinen harrastus, vaan osa ihmisten arkea, kulttuuria ja hyvinvointia. Nykyistä rajausta on vaikea ymmärtää, sanoo Suomen Saunaseuran toiminnanjohtaja Janne Koskenniemi.  

Hallitus on esittänyt liikunta- ja kulttuuriedun käyttöalan laajentamista fyysistä aktiivisuutta edellyttäviin luontoharrastuksiin, kuten kalastukseen ja metsästykseen. Samalla verovapaan edun enimmäismäärä esitetään nostettavaksi 400 eurosta 540 euroon. 

– Saunomisen nykyistä rajausta henkilöstöetuuksien ulkopuolelle on vaikea ymmärtää, sanoo Suomen Saunaseuran toiminnanjohtaja Janne Koskenniemi. Kuva: Reetta Virtanen/ Suomen Saunaseura.

Saunominen ja avantouinti eivät sisälly esitettyyn laajennukseen. Setelillä saunaan -aloite nostaa esiin kysymyksen siitä, miksi suomalaisessa yhteiskunnassa poikkeuksellisen vahvan kulttuurisen aseman omaava saunominen jää edelleen edun ulkopuolelle. 

Uudistus hyödyttäisi erityisesti yleisiä saunoja 

Mahdollisuus käyttää liikunta- ja kulttuurietua yleisissä saunoissa voisi tuoda niihin uusia asiakkaita ja vahvistaa niiden toimintaedellytyksiä. Julkisten saunojen säilyminen ja uusien syntyminen puolestaan pitäisi suomalaisen saunakulttuurin mahdollisimman monen saavutettavissa. 

Yleiset saunat ovat myös yhteisöllisiä kohtaamispaikkoja, joissa eri-ikäiset ja erilaisista taustoista tulevat ihmiset kohtaavat. Samalla ne mahdollistavat saunomisen niillekin, joilla ei ole omaa saunaa. 

– Saunominen on yhteisöllistä toimintaa, joka tuo ihmisiä yhteen taustasta, iästä ja elämäntilanteesta riippumatta. Setelillä saunaan -aloitteen tavoitteena ei ole vain lisätä yhtä uutta käyttökohdetta henkilöstöetuihin, vaan vahvistaa suomalaisen saunakulttuurin asemaa ja pitää se elävänä myös tulevaisuudessa, Koskenniemi sanoo. 

Rajaportin sauna on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva yleinen sauna, ja täyttää tänä vuonna 120 vuotta.
Kuva: Hannu Pakarinen/ Suomen Saunaseura.

Setelillä saunaan -kampanjan tueksi on lähdössä laaja joukko suomalaisia: saunaseuroja, yleisiä saunoja, talviuimareita, yksittäisiä suomalaisia sekä julkisuudesta tuttuja nimiä. Kampanjan tukijoita julkistetaan vähitellen kampanjan edetessä. 

Näin kansalaisaloite etenee 

Kansalaisaloitteessa ehdotetaan, että eduskunta ryhtyy toimenpiteisiin saunomisen ja avantouinnin sisällyttämiseksi työnantajien tarjoamien verovapaiden liikunta- ja kulttuurietujen piiriin. 

Setelillä saunaan -kansalaisaloite on allekirjoitettavissa Kansalaisaloitepalvelussa 1.9.2026 alkaen. 

Kun aloite on kerännyt vähintään 50 000 kannatusilmoitusta kuuden kuukauden aikana, se toimitetaan eduskunnan käsiteltäväksi. 

Kansalaisaloite: 
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/17793 

Setelillä saunaan -kampanjan kylttejä tullaan näkemään syksyn aikana monilla sosiaalisen median tileillä.

Lisää artikkeleita aiheesta

Liikunta

Talviuinnin SM-kisoissa veteen pulahdetaan ilman kylmältä suojaavia hanskoja ja tossuja

Monipuolisesti liikkuva, lohjalainen, 52-vuotias hyvinvoinnin ammattilainen Anu Kiiveri-Sahila laajensi liikuntarepertuaarinsa kymmenisen vuotta sitten talviuintiin. Kylmään järviveteen hän pulahtaa ainakin pari…

Palautuminen

Otetaanko pari tuntia aikaa itselle? Mennään saunaan! Mukaan suolaa, soodaa ja hunajaa!

Esi-isämme olivat viisaita. Kovan työviikon päättyessä perjantaina he ottivat kevyemmin, työnteon ohella kevensivät myös syömisiä. Lauantai oli monelle paastopäivä ja…

Luontaisterapiat

Sokerit pois!

Kuutisen vuotta olen ketoillut, ja se on kyllä mun juttu! hymyilee turkulainen saunaterapeutti Mervi Hongisto. Ketogeeninen ruokavalio perustuu hiilihydraattien minimoimiseen,…