Luonnon antimet, Ravinto, Työnsä ääressä

Kaalikioskiostoksilla voi samalla ihailla ja silitellä maatilan eläimiä

Nurmijärvellä sijaitsevan Vaihian tilan entiseen AIV-rehutorniin rakennettu itsepalvelukaalikioski on avoinna viidettä kesää. Kioski palvelee juhannusviikolta myöhäiseen syksyyn saakka osoitteessa Haimoontien 31.

Kaalitilan isäntä Sami Vaihia syö mielellään kuormasta! Hän herkuttelee eri kaalilajeilla joka päivä.

Kaalikioskimme pääkaalit ovat kerä-, kukka- ja parsakaali. Vaihtelevasti löytyy pieniä määriä muitakin, kuten kyssä-, lehti-, musta-, suippo- ja ruusukaalia sekä värillisiä kukkakaaleja, savojinkaalia ja varsiparsaa. Jo parin kesän ajan varsiparsakaali on ollut hittituote, Sami Vaihia, tilan nykyinen isäntä kertoilee.
Kaalitilan pihapiirissä käyskentelee myös eläimiä: lampaita, kanoja ja pupu.

Vaihian tilan kaalikioski palvelee juhannusviikosta myöhäiseen syksyyn saakka.

Ehkä jo neljättä polvea


Vaihian tilalla viljellään kaalia noin 14 hehtaarilla. Keräkaalin osuus on suurin. Sitä varastoidaan myös talveksi. Kukkakaalia kasvaa noin neljällä hehtaarilla, parsakaalia parilla hehtaarilla.
35-vuotias nuori isäntä Sami Vaihia hyppäsi kaalinviljelijän saappaisiin armeijan jälkeen. Hän on kolmannen polven maatalousyrittäjä. Samin isoisä, Kaarle ”Kalle” Vaihia aloitti kaalinviljelyn vuonna 1950, jolloin hän siirtyi perunasta kaaliin. 1970-luvun lopulla tehdyn sukupolvenvaihdoksen jälkeen Kallen poika, Seppo Vaihia, siirtyi tilan isännnäksi. Kaalipapaksi kutsuttu Seppo ja hänen vaimonsa, kaalimummo Pirkko Vaihia isännöivät tilaa vuoteen 2012 saakka, jolloin heidän nuorin poikansa Sami tuli isännäksi. Samin sisko on myös mukana maatilan pyörittämisessä ja markkinoinnissa.

Tilaajille 🔒 Maksullista sisältöä

Sisältö on vain tilaajille.

Ennaltaehkäisy on parasta ja tehokkainta terveydenhoitoa. Luontaisterveys kertoo, miten jokainen voi omilla valinnoillaan tukea terveyttään ja ennaltaehkäistä sairauksien puhkeamista. Luonto on paras lääkäri, erityisen painoarvon lehdessä saa luonnonmukainen ravinto, liikunta sekä turvalliseksi havaitut luontaisterapiat. Ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus. Luontaisterveys antaa työkaluja myös psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin rakentamiseen ja lujittamiseen. Digilehden lukuoikeus avaa käyttöoikeuden lehden ilmestyneisiin numeroihin vuoden ajaksi.

Voit tilata LuontaisTerveyden joko printti- ja verkkolehden yhteistilauksena tai verkkolehtitilauksena.

Tilausvaihtoehdot:

https://esuite-karprint.atexsoftware.com/

Lisää artikkeleita aiheesta

Harrastukset

’’Metsässä lapsenomainen ilo herää uudelleen’’

Metsässä ihmisen on hyvä olla. Luontojoogaohjaaja Nadja Helenius muistuttaa, että metsä hoitaa hyvinvointiamme kokonaisvaltaisesti. Se tukee stressinhallintaa, palautumista ja immuniteettiä…

Luonnon antimet

Pyhyyden kaipuu saa täyttymyksen luonnossa

Pyhyys on lukemattomissa uskonnoissa ja maailmankuvissa keskeinen käsite. Pyhä on jotain, jota ei saa loukata, hävittää, eikä rikkoa. Pyhää kunnioitetaan…

Luonnon antimet

Mobiililaitteille turvavyöt!

Europarlamentaarikko, demarien Maria Guzenina, 56, ottaa joka aamu sen verran itselleen aikaa, että saa viipyillä rauhassa aamukahvin äärellä. ’’Lisään isoon…