Joka toinen työikäinen kokee elämänlaatunsa heikoksi, ja lähes kolme neljästä liikkuu terveytensä kannalta liian vähän. Mielenterveyden haasteet voivat vaikeuttaa liikkeelle lähtemistä, mutta luonto voi tarjota siihen uudenlaisia mahdollisuuksia. Oulun seudulla 183 työikäistä sai vuosina 2024–2026 tukea luonnossa liikkumiseen. Tulokset ovat rohkaisevia: yksilöohjaukseen osallistuneista 74 % koki liikuntatottumustensa muuttuneen, ja seurantaan osallistuneista peräti 93 % kertoi jatkaneensa luonnossa liikkumista myös ohjauksen päätyttyä. Tulokset on nyt julkaistu Mieliluontoon-hankkeen loppuraportissa.
Luonnon hyvinvointivaikutuksista tiedetään jo paljon, mutta sen mahdollisuuksia terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä hyödynnetään edelleen liian vähän. Luonto voi tutkitusti auttaa palautumaan arjen kuormituksesta, mutta kun mieli on kuormittunut ja voimavarat vähissä, jo askel lähimetsään voi tuntua suurelta ponnistukselta.
ODL Liikuntaklinikan Mieliluontoon-hankkeessa etsittiin keinoja auttaa mielenhyvinvoinnin haasteita kokevia työikäisiä luonnossa liikkumisen pariin. Ohjauksiin osallistuneista 183 henkilöstä 75 sai yksilöohjausta ja 108 osallistui luontoliikuntaryhmiin. Tavoitteena ei ollut tehdä pitkiä vaelluksia tai hikisiä urheilusuorituksia, vaan löytää jokaiselle mielekäs tapa liikkua luonnossa – samalla mielenhyvinvointia tukien.
Arjen huolet unohtuivat luonnossa
Luontoliikuntaohjauksissa kokeiltiin monenlaisia tapoja liikkua ja rauhoittua luonnossa. Osallistujat pääsivät esimerkiksi metsäkävelyille, kokeilemaan avantouintia ja ponien taluttamista sekä tekemään erilaisia aisti- ja läsnäoloharjoituksia.
Osallistujat kokivat myönteisiä muutoksia niin liikkumisessaan kuin hyvinvoinnissaan. Yksilöohjauksen loppukyselyyn vastanneista 74 % kertoi liikuntatottumustensa muuttuneen. Myös luontoliikuntaryhmissä havaittiin myönteisiä muutoksia mielenhyvinvoinnissa: esimerkiksi tarmottomuuden ja voimattomuuden kokemukset vähenivät, samoin jännittyneisyyden ja ylirasittuneisuuden kokemukset. Moni kertoi myös ulkoilevansa aiempaa enemmän ja säännöllisemmin sekä saaneensa rohkeutta kokeilla uusia tapoja liikkua.
Ohjauksissa mitattiin järjestelmällisesti myös psykologista elpymistä eli sitä, kuinka hyvin osallistujat kokivat irrottautuvansa arjen huolista, rauhoittuvansa ja virkistyvänsä. Yksilöohjauksen luontoliikuntakertojen elpymisarvioiden keskiarvo oli 4,55 asteikolla 1–5.
Myönteisiä kokemuksia saatiin myös ohjauksen päättymisen jälkeen. Kolmesta kuuteen kuukautta myöhemmin toteutettuun seurantakyselyyn vastanneista 93 % oli jatkanut luonnossa liikkumista vähintään satunnaisesti. Lisäksi 68 % koki mielenhyvinvointinsa kohentuneen ja 71 % kertoi jaksavansa arjessa aiempaa paremmin. Tulokset perustuvat osallistujien omiin arvioihin, eikä muutoksia voida yksiselitteisesti osoittaa ohjauksen ansioksi.
– Me lähdimme liikkeelle mielenhyvinvoinnista, emme liikuntasuorituksista. Monelle osallistujalle tärkeintä oli aluksi löytää keinoja rauhoittaa hermostoa, palautua kuormituksesta ja saada hetki hengähdystä arkeen. Kun tavoitteena ei ollutkaan liikkua enemmän vaan voida paremmin, kynnys lähteä luontoon madaltui. Ja samalla, melkein huomaamatta, myös liikkuminen lisääntyi, kertoo Mieliluontoon-hankkeen projektityöntekijä Sini Koho.
Oulussa kehitetty luontoliikunnan palvelupolku käyttöön myös muissa kunnissa
Miten luonnossa liikkumisesta saataisiin luonteva osa kuntien liikuntaneuvontaa? Tähän etsittiin ratkaisuja ODL Liikuntaklinikan ja Oulun kaupungin liikuntapalveluiden yhteistyössä. Yhteisessä työskentelyssä rakennettiin luontoliikunnan palvelupolku, joka auttaa liikuntaneuvojia tunnistamaan luonnossa liikkumisesta hyötyviä asiakkaita ja tukemaan heitä sopivien liikkumistapojen löytämisessä.
Me lähdimme liikkeelle mielenhyvinvoinnista, emme liikuntasuorituksista.
Oulussa kehitettyä palvelupolkua vietiin käytäntöön myös seitsemässä muussa Pohjois-Pohjanmaan kunnassa: Kempeleessä, Limingassa, Raahessa, Utajärvellä, Tyrnävällä, Vaalassa ja Muhoksella.
Oulun kaupungin liikuntapalveluissa yhteistyön tulokset näkyvät jo käytännössä.
– Liikuntaneuvonnan esitietokyselyyn on lisätty kysymys luontosuhteesta, jotta luonto muistetaan ottaa puheeksi. Liikuntaneuvonnasta aktivoidutaan myös ulos aina, kun tilanne sen mahdollistaa ja se tukee asiakkaan tavoitteita. Näin keskustelua ja liikkumista voidaan yhdistää enemmän, kertoo Oulun kaupungin liikuntapalveluiden ohjauspalveluiden päällikkö Eeva Tallqvist.
Luonnon hyvinvointivaikutukset osaksi käytännön asiakastyötä
Jotta luonnon hyvinvointivaikutukset saataisiin nykyistä suunnitelmallisemmin osaksi liikuntaneuvontaa, hankkeessa kehitettiin myös käytännön työkaluja ammattilaisten tueksi. Esimerkiksi kuvakortit ja keskustelukysymykset auttavat ottamaan asiakkaan luontosuhteen puheeksi, kun taas luontoliikuntasuunnitelma ja menetelmäopas tarjoavat keinoja luonnossa liikkumisen suunnitteluun ja toteuttamiseen.
Raahessa työkalut ovat jo päässeet käyttöön.
– Mieliluontoon-kuvakortit ovat jo olleet apuna liikuntaneuvonnan asiakastapaamisissa. Haluamme hyödyntää hankkeen oppeja myös ohjatuissa liikuntaryhmissä ja lisätä luontoliikunnan mahdollisuuksia Raahessa. Tavoitteena on, että luonnossa liikkuminen tukisi entistä useamman kuntalaisen hyvinvointia ja jaksamista, kertoo Raahen kaupungin liikuntapalvelupäällikkö Toni Ojala.
Loppuraportti ja käytännön työkalut kaikkien saatavilla
Mieliluontoon-hankkeen loppuraportissa esitellään osallistujien kokemuksia, luonnossa liikkumisen jatkumista sekä kuntien kanssa tehtyä kehittämistyötä. Hankkeessa syntyneet oppaat ja käytännön työkalut ovat kaikkien vapaasti ladattavissa ja käytettävissä valtakunnallisen yhteiskehittämisen ja vaikuttavien toimintamallien verkkopalvelu Innokylässä.
