Pitkään tavoitellun rantasprinttimitalin saavuttamisen jälkeen Joel Naukkarisesta tuntui, ettei jäljellä ollut enää mitään sellaista tavoiteltavaa, mitä hän ei olisi jo saavuttanut. Edellisvuonna hän oli voittanut kestävyysmatkan Euroopan mestaruudet sekä miesten yksikössä että sekakaksikossa.
”Ensimmäiset kaksi päivää olivat emotionaalisesti ja fyysisesti aika raskaat. Onnistuin jossain sellaisessa, mitä olin todella pitkään odottanut ja mihin olin tehnyt todella paljon töitä. Sen myötä minulla ei ollut seuraavan päivän kilpailuihin aluksi minkäänlaista motivaatiota”, Naukkarinen kertoo.
Yllättävä motivaattori
Miesten yksikön kilpailuun tarvittava motivaatio löytyi yllättävällä tavalla. Ennen kestävyysmatkaa Naukkarinen sai puhelun hyvältä ystävältään. Tämä kertoi huomanneensa suomalaisessa lehtijutussa virheen: rantasprintin ja kestävyysmatkan tulokset olivat menneet toimittajalla sekaisin.
Otsikossa Naukkarisen kerrottiin tulleen ”syöstyksi valtaistuimeltaan” ja jääneen hopealle, vaikka todellisuudessa hän oli juuri noussut edellisvuoden rantasprintin 12. sijalta EM-hopealle. Kestävyysmatka, jolla hän puolusti Euroopan mestaruuttaan, oli vasta edessä.
Ystävä ehdotti Naukkariselle pilke silmäkulmassa, että jos tämä voittaisi päivän kestävyysmatkan, he pääsisivät samalla hieman näpäyttämään toimittajaa ja pyytämään jutun oikaisua. Yllättävä motivaation lähde teki tehtävänsä. Naukkarinen voitti miesten yksikön kestävyysmatkan ajalla 26.27,29 ja uusi Euroopan mestaruutensa.
Perheen tuki siivitti voittoon
Sekakaksikon kilpailuun Naukkarinen puolestaan löysi tarvitsemansa tunnetilan ajatuksesta kotona olevasta perheestään. Rantasprintin EM-hopean jälkeen hän oli soittanut videopuhelun puolisolleen Iidalle ja 14 kuukauden ikäiselle tyttärelleen Matildalle. Videopuhelussa Matilda esitteli juuri oppimaansa uutta taitoa: hän teki käsillään soutuvetoja ja taputti niiden jälkeen itselleen riemuissaan.
”Mietin, että siltä varalta, jos Iida ja Matilda sattuvat katsomaan kisaa, niin ainakin voivat puhua, että siellä se isi taas soutaa’”, Naukkarinen kertoo.
Ajatus sai aikaan välittömän reaktion.
”Siinä kohtaa, kun huomasin lämmittelypyöräilyssä itkeväni ja nauravani samaan aikaan, kylmien väreiden virtaavan iholla ja kuohunnan sisällä, niin tiesin, että homma on hoidettu. Enää pitää käydä vain soutamassa”, Naukkarinen kertaa.
Naukkarinen ja Eeva Karppinen voittivat sekakaksikon kestävyysmatkan ja uusivat Euroopan mestaruutensa.
Urheiluministeri Mika Poutala huomioi Naukkarisen saavutukset kahdella henkilökohtaisella onnittelukirjeellä. Poutala onnitteli Naukkarista sekä rantasprintin EM-hopeasta että kestävyysmatkojen Euroopan mestaruuksista ja nosti kirjeissään esiin menestyksen taustalla olevan pitkäjänteisen työn ja sitoutumisen.
Katso julkaisu urheiluministeri Mika Poutalan onnittelukirjeistä Instagramissa:
https://www.instagram.com/p/DdjIj2aDFJM/
