Robson Lindbergin elämässä urheilu on aina ollut tärkeässä roolissa. Helmikuussa 2016 jääkiekkokaukalossa sattunut tapaturma aiheutti aivovamman ja toi mukanaan lukuisia näkymättömiä, elämää mullistavia oireita. Pahimmillaan Robson ei edes tiennyt, kuka hän oli. Muistivaikeudet, jatkuva päänsärky, ääni- ja valoyliherkkyys sekä valtava väsymys ovat edelleen osa hänen arkeaan. Nyt hän toimii Aivovammaviikon kasvona ja kannustaa kaikkia verhoutumaan vihreään näkymättömien oireiden näkyväksi tekemiseksi.
Robson Lindberg tietää omasta kokemuksestaan, miten perusteellisesti näkymätön vamma voi muuttaa elämän. Robson on harrastanut elämänsä aikana lukuisia urheilulajeja motocrossista purjehdukseen ja surffaukseen ja rugbyyn. Jääkiekon hän aloitti vasta aikuisiällä, mutta laji vei nopeasti mukanaan. Hän pelasi HC Murica -joukkueessa, jonka kapteenina hän myös toimi.
– Jokaisessa vaihdossa pitää mennä täysillä. En ollut mielestäni ikinä hirveän hyvä, mutta intoa riitti aina. Helmikuun 18. päivänä vuonna 2016 minut taklattiin puhtaasti, mutta kaaduin siitä luistimet kohti kattoa ja pääni iskeytyi jäähän. Makasin tajuttomana kolme minuuttia.
Robsonin ensimmäinen muistikuva tapaturman jälkeen on ambulanssista. Hänet kuljetettiin Jorvin sairaalaan, jossa hänen päänsä kuvattiin tietokonetomografialla. Aluksi kuvissa ei todettu vakavia vaurioita, joten hänet kotiutettiin.
– Myöhemmin sain tietää, että otin itsestäni selfien sairaalassa. En muista siitä mitään, eikä muistikuvia ole edes edellisestä joulustakaan.
Tiesin, että jotakin vakavaa on tulossa
Seuraavana aamuna Robson ei saanut aamiaisella lusikkaa suuhunsa. Sairaalasta soitettiin samoihin aikoihin ja pyydettiin häntä palaamaan tutkimuksiin, sillä kuvissa oli sittenkin havaittu jotakin epäilyttävää. Uusien tutkimusten jälkeen Robson kotiutettiin jälleen. Häntä kehotettiin pitämään viikon tauko jääkiekosta. Oireet kuitenkin pahenivat entisestään.
– En aina tiennyt, kuka olen tai missä olen töissä, mutta peittelin sitä. Välillä jopa googlasin itseni, kun näin käyntikortissani nimeni.
Tapaturman jälkeen Robson joutui opettelemaan uudelleen asioita, jotka olivat aiemmin olleet itsestäänselvyyksiä.
Muistivaikeuksien lisäksi Robson kärsi voimakkaasta väsymyksestä. Hän saattoi nukkua jopa 20 tuntia vuorokaudessa. Päänsärky sekä ääni- ja valoyliherkkyys vaikeuttivat elämää. Vasta reilun kuukauden kuluttua tapaturmasta Robsonin aivoista otettiin magneettikuva. Muutaman päivän kuluttua neurologi soitti hänelle.
– Toisessa päässä neurologi kysyi, istunko. Siitä tiesin, että jotakin vakavaa on tulossa.
Neurologi kertoi, että kuvissa näkyi kahdeksan tapaturman aiheuttamaa verenvuotoa. Hän keskusteli Robsonin kanssa pitkään aivovammasta ja sen mahdollisista vaikutuksista koko loppuelämään.
Arjesta tuli selviytymistaistelu
Tapaturman jälkeen Robson joutui opettelemaan uudelleen asioita, jotka olivat aiemmin olleet itsestäänselvyyksiä. Sängystä nouseminen saattoi kestää kymmenen minuuttia. Lähikauppaan meneminen ei onnistunut, ja kirjoitustaitokin oli kadonnut. Tilanteen hyväksyminen oli vaikeaa. Pääsiäisen tienoilla, joitakin viikkoja tapaturman jälkeen, Robson oli niin peloissaan, että itki kolmena peräkkäisenä iltana.
– Lopulta kävin itseni kanssa keskusteluita ja sanoin itselleni, että minulla on keskivaikea tai vaikea aivovamma. Se oli ensimmäinen kerta, kun myönsin tilanteen.
Samalla hän päätti asettaa itselleen tavoitteen: jonakin päivänä hän voittaisi triathlonkilpailun.
– Se oli aika suuri tavoite ihmiselle, jolla kesti 10 minuuttia päästä ylös sängystä, joka ei osannut mennä lähikauppaan ja jolta oli kadonnut kirjoitustaito.
Robson päätti, että hänestä tulisi maailman paras aivovammapotilas.
Tapaturmasta on nyt kulunut jo yli kymmenen vuotta, mutta aivovamman oireet ovat edelleen läsnä Robsonin elämässä. Vaikka hän on oppinut tulemaan niiden kanssa paremmin toimeen, ne rajoittavat arkea monin tavoin.
– Uneni laatu vaihtelee, ja sekä nukahtaminen että herääminen ovat vaikeita. Minulla on edelleen valo- ja ääniyliherkkyyttä sekä ylitsepääsemätöntä väsymystä. Käytännössä koko alkuvaiheen oirerepertuaari on yhä läsnä elämässäni, vaikka olenkin jo tottunut elämään aiempaa paremmin oireitteni kanssa.
Robsonilla on korkeakoulututkinto, mutta hän ei pysty tekemään koulutustaan vastaavaa työtä. Pitkäkestoinen työskentely tietokoneen ääressä kuormittaa aivoja liikaa.
Fyysinen suorituskyky ja aivojen kyky kestää tiedonkäsittelyn kuormitusta ovat kaksi täysin eri asiaa.
Ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää, miksi urheilullinen ja hyväkuntoiselta vaikuttava ihminen ei kykene tavalliseen työpäivään. Robson on esimerkiksi osallistunut vammautumisensa jälkeen triathlon- ja Ironman-kilpailuihin. Hän tietää, että fyysinen suorituskyky ja aivojen kyky kestää tiedonkäsittelyn kuormitusta ovat kaksi täysin eri asiaa.
– Tämäkin on osa näkymättömyyttä. Useasti fyysinen rasitus tuo jopa voimavaroja, kun taas tunti tietokoneen ääressä saa aivot väsymään niin kokonaisvaltaisesti, että muutama seuraava päivä kuluu toipuessa.
Juuri tällaiset ristiriidat tekevät aivovamman oireiden ymmärtämisestä vaikeaa. Ihminen näyttää ulospäin täysin terveeltä ja voi pystyä vaativiinkin fyysisiin suorituksiin, vaikka tavalliset arjen tehtävät saattavat aiheuttaa voimakasta uupumusta.
Tietoa jakamalla näkymätön näkyväksi
Robson haluaa omalla esimerkillään lisätä ymmärrystä aivovammoista. Hän on kirjoittanut yhdessä Heli Bergiuksen kanssa kirjan ”Näkymätön taistelu”, jossa hän kertoo elämästään aivovamman kanssa.
– Minusta on tärkeää jakaa ihmisille tietoa juuri aivovamman näkymättömyydestä. Haluan puhua siitä siksi, ettei muille sattuisi samaa – ja jos sattuu, he tietäisivät, mistä aivovammassa on kyse. Moni ei uskalla tai osaa oireistaan puhua, vaan jää yksin kotiin murehtimaan tilannettaan.
Vaikka Robson ei ole voinut palata entiseen työhönsä, hän on löytänyt elämälleen uusia suuntia. Hän on kahden lapsen isä, käy puhumassa kouluissa ja yrityksissä, urheilee, kuuluttaa urheilutapahtumia ja pyörittää ystävänsä kanssa mittatilausvaatteisiin erikoistunutta yritystä.
Aivovammaviikon kasvona Robson haluaa muistuttaa, ettei ihmisen toimintakykyä tai vointia voi päätellä pelkän ulkonäön perusteella. Näkymättömät oireet ovat todellisia, vaikka niitä ei ulospäin huomaisi.
Verhoudu vihreään – tee näkymätön näkyväksi!
Aivovammaliitto on järjestänyt Aivovammaviikkoa vuodesta 2004 lähtien viikolla 46. Tänä vuonna viikko saa uuden, kaikille avoimen teemapäivän, kun torstaina 12.11.2026 vietetään ensimmäistä kertaa Verhoudu vihreään -päivää.
Vihreä on kansainvälinen aivovammatietoisuuden väri, ja se näkyy myös Aivovammaliiton tunnuksessa. Teemapäivän ajatuksena on tehdä aivovamman usein näkymätön oirekuva näkyväksi ja osoittaa, etteivät aivovamman saaneet ja heidän läheisensä ole yksin.
Myös sinä voit osallistua! Pue torstaina 12.11. yllesi jotakin vihreää, ota kuva ja jaa se sosiaalisessa mediassa. Haasta mukaan ystäväsi, työyhteisösi tai vaikkapa harrastusporukkasi.
Voit kirjoittaa kuvasi yhteyteen esimerkiksi:
”Minä verhoudun vihreään, koska haluan tehdä näkymättömän näkyväksi Aivovammaviikolla. Tule sinäkin mukaan!”
