Kiinalaisen lääketieteen näkökulmasta kasvot ovat tärkeä tietolähde ihmisen kokonaisvaltaisesta terveydentilasta.
– Kiinalaisen lääketieteen mukaan sielu ja mieli asuvat sydämessä, jota kutsutaan nimellä Shen. Shenin loiste näkyy iholla kuulautena ja kauneutena. Shenin kirkkaus loistaa sydämestä silmiin. Sydäntä voi tasapainottaa toteuttamalla itseään jariemuitsemalla elämästä, kiteyttää luontaishoitoalan opettaja ja kiinalaisen lääketieteen ammattilainen Mervi Hämäläinen Superfiiliksestä Helsingistä.
Kiinalaisen lääketieteen mukaan kaikki sisäelimet heijastuvat kasvojen tiettyihin kohtiin.
– Ihottuma, pigmenttihäiriö, turvotus, näppylä tai maksaläiskä tietyssä kohdassa kasvoja kertoo määrätyn sisäelimen häiriötilasta. Esimerkiksi tummat silmänaluset tai silmäpussit kertovat munuaisen heikkoudesta, Hämäläinen toteaa.
Hän esittelee ystävänsä piirtämää kasvojen heijastekarttaa, joka havainnollistaa, mikä kohta kasvoissa heijastaa kunkin sisäelimen tilaa. Esimerkiksi poskille heijastuvat keuhkot ja ohimoille perna. Sydämen tilasta kertoo nenän alue.
Hämäläisen mukaan kasvojen hoitaminen voi samalla tukea mielenterveyttä. Esimerkiksi akupisteitä stimuloimalla voidaan tasapainottaa mieltäkin.
– Akupiste yintang sijaitsee kulmakarvojen välissä. Se on suomalaiselta nimeltään ’mielen alkuperäinen sali’. Piste on mielen hiljentymisen ja intuition piste, ja samalla se toimii esimerkiksi päänsäryn hoitoon.
Ihon ja mielen hoitoa
Kasvojen erilaiset hierontatekniikat ovat erinomaisia tapoja hoitaa kehoa ja mieltä. Hämäläinen vinkkaa puolijalokivistä tehtyjen guashakivien käyttämistä aamurutiinina.
– Voit valita intuitiivisesti tai tietosi pohjalta tietyn guashakiven. Esimerkiksi valkoinen jade selkeyttää ajattelua ja rauhoittaa mieltä.
Kivellä voi hieroa vaikkapa otsaa ja ohimoita, joihin heijastuu perna.
– Pernassa asuu ajattelu. Otsassa katsotaanolevan ylin energiakeskus, joka liittyy ajatteluun ja henkiseen näkemiseen.
Sekä ihoon että mielentilaan voi vaikuttaa myös tuoksuilla. Eteeriset öljytvaikuttavat tunnetusti aivoihin ja limbiseen järjestelmään, jossa sijaitsee tunnekeskus.
– Esimerkiksi sitruuna on hyvä ihonhoitoon. Se kosteuttaa, ja sillä on anti age -vaikutuksia, kuten ryppyjä ehkäiseviä ominaisuuksia. Puhdistava sitruuna sopii rasvaisenkin ihon hoitamiseen. Samalla sitruuna inspiroi, piristää, energisoi, antaa työmotivaatiota ja kirkastaa ajattelua.
– Myös palmarosa kosteuttaa ja sopii ihon epätasapainotiloille. Se rauhoittaa ja kohottaa mielialaa, Hämäläinen selvittää.
Tuoksuja voidaan laittaa myös diffuusoriin tai tuoksutella pullosta. Hämäläisen mukaan kehoon ja mieleen voi vaikuttaa myös kasvohoidollisilla rituaaleilla.
– Itselleni sopivat aamuisin mahdollisimman yksinkertaiset ja nopeat rituaalit. Rituaaleihin voivat kuulua vaikkapa nuuhkaisu eteeristä öljyä, lyhyt kasvojen guashahieronta ja yhden akupisteen nopea käsittely.