Lapsena Tiitiäisen tuutulaulun metsäkehto keinutti Miia Nuutilan uneen:
Tiitiäinen metsäläinen pieni menninkäinen,
keinu kuusen kainalossa,
tuutu tuulen kartanossa,
sammuta siniset tähdet.
– Ala-asteella äidinkielen tunnilla oivalsin Lauri Viidan Moraali-runon myötä runouden abstraktin ajattelutavan ja sen symboliikan:
Siisti täytyy aina olla!
sanoi kissa hietikolla.
Raapi päälle tarpeenteon
pienen, sievän santakeon.
– Teini-iän maailmantuskassa runous lohdutti monin tavoin, muistelee Miia.
– Anni-mamman eli äidin äitini juhlissa sain aina lausua Aale Tynnin Kaarisillan.
Myös näyttelemisestä Miia inspiroitui jo lapsena.
– Ystäväni Sannan kanssa keksittiin näytelmiä, joita esitimme koulussa. Kun meille tuli kotiin vieraita, niin ”pakotimme” vanhempamme vieraineen katsomaan esityksiämme!
Lapsuuden kesissä mielikuvitus kukki monivärisin terälehdin.
– Vietimme kesiä mökillä isäni kotipaikkakunnalla Humppilassa. Serkkujen kanssa keksimme monenlaisia ulkoleikkejä. Kioskin myyjä oli minun lempileikkini. Isä nikkaroi kioskin. Humppilan lasitehtaalta saimme hakea ylijäämälasinpalasia leikkikarkeiksi kioskissa myytäväksi. Myös kotileikki leikkimökissä oli lemppari, ja siivoaminen erityisen suosittu kotileikin muoto. Kirkkis-, piilosilla- ja hyppynaruleikit pitivät meidät koko kesän liikkeessä, Forssassa, Humppilan naapuripitäjässä Kanta Hämeessä syntynyt, Espoossa asuva Miia kertoo.
Riittävät sellaisenaan
Teatteri-, elokuva– ja televisiotyöt imaisivat teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi 1990 luvun puolivälissä valmistuneen Miian niin täysillä mukaansa, että työlle runouden parissa ei riittänyt aikaa.
– Ikävuosien myötä, kun elämä on rauhoittunut, runouden rauhallinen rytmi resonoi monin tavoin. Runot ovat siinäkin mielessä lohdullisia, että ne riittävät ajatellusti tulkittuna sellaisenaan, 51-vuotias Miia pohdiskelee.
Runous on nykyään tärkeä osa hänen työtään. Muusikkopuolisonsa Antti Paavilaisen kanssa he ovat koonneet yhdessä esittämänsä Runon valoa -runolauluesityksen. Rakkaudesta runoon -matineassa Miia ja hänen energiahoitajaystävänsä Sinikka Haapanen esittävät heille henkilökohtaisesti tärkeitä, toisiinsa tarinallisesti sointuvia runoja. Tekstejä täydentää Antti Paavilaisen esittämä musiikki.
– Antille ja minulle kotimme olohuone on tärkeä harjoittelupaikka. On monin tavoin mukava tehdä töitä yhdessä, Miia sanoo.
Kesällä heidät nähdään laulaja Irwinistä eli Antti Hammarbergistä kertovassa Irwin, vain elämää musiikkinäytelmässä Somerolla Esakallion tanssilavalla Varsinais- Suomessa. Miia näyttelee Irwinin äitiä Kirstiä ja vaimoa Riittaa. Antti näyttelee Vexi Salmea sekä vastaa näytelmän musiikkisovituksista ja laulaa.
– Irwinin rehellisen raadollinen elämä kaikkine rosoineen tarjoaa samaistumispintaa ottaa elämää vähän rennommin, vaikkakin meissä suomalaisissa on myös se erityinen, ikävä piirre, että helposti herkuttelemme, jos jollakin menee vielä huonommin kuin itsellä, sanoo Miia.
– Irwinin ”herraviha” valanee osaltaan ihmisiin rohkeutta ja voimaa, hän pohtii.
Miia huomauttaa, että Irwin ei suinkaan ollut pelkkä juopporenttu, vaan tuottelias muusikko.
– Hän taltioi yli 200 sävellystä.
Antti Paavilaisen mielestä Irwin paitsi vapautti suomalaista mieskuvaa, niin hän teki myös merkittävää tasa-arvotyötä.
– Irwin uskalsi olla rehellisesti sellainen kuin oli. Hän uskalsi sanoa ääneen ja oikeilla nimillä esimerkiksi yhteiskunnasta ja perheestä asioita, joista yleensä vaiettiin.
Muusikkona Anttia innostaa Irwinin musiikki, jonka sävel ja sanat tarttuvat mieleen.
– Vain elämää, ei sen enempää ja monet muut jäävät soimaan.