Laulaja, radiojuontaja Susanna Heikki istuu kevätiltana lapsuuskotinsa rappusilla Kolarin Vaattojärvellä. Vajaan 200 asukkaan järvikylässä on noin 80 asuttua taloa ja melkein saman verran vapaa-ajan asuntoja. Kotitalon edusta on ollut vuosikymmenet Susannan lempipaikka.
– Rappusilta avautuu sielunmaisemani, jossa Lappi esittäytyy parhaimmillaan. Tyyni ilta on täysin äänetön. Hiljaisuuden voi kuulla vasta, kun mistään ei kuulu mitään.
– Tontilla on myös lato, jossa järjestin viime vuonna 50-vuotispäiväni. Siivosin sen lattiasta kattoon ja koristelin maalaisromanttisesti. On sanottu, että ihminen voi lähteä Lapista, mutta Lappi ei lähde ihmisestä. Tähän Susanna voi hyvin samaistua.
– Olen asunut yli puolet elämästäni Etelä-Suomessa, mutta kotini on edelleen Lapissa. Lappi on minulle aina rakas, asun sitten missä päin Suomea tahansa, hän summaa.
Lapin vuodenajat ovat Susannalle tärkeitä. Erityisesti talvi on hänelle mieluinen.
– Puhdasta valkoista hankea riittää, ja pakkasilma on mieleeni. Joulun aika on tunnelmallinen sinisine sävyineen. Myös kevätauringon paiste on kaunista Lapin maisemissa. Ikävöin Lappia eniten talvisaikaan, hän sanoo. Kotiseudullaan hän käy pari kertaa vuodessa.
Susannan äiti elää edelleen Vattojärven kodissa. Myös kolme vanhempaa sisarusta asuvat Lapissa.
– Lapsuudenkotini oli rakas ja turvallinen. Minulla on hyvin onnellisia muistoja lapsuudestani, Susanna sanoo herkistyen.
– Koulu, jota kävin, oli pieni. Tyttöjä oli vähemmän kuin poikia, joten pelasin usein poikien kanssa jääkiekkoa. Harrastukset piti valita kavereiden mukaan. Koulutietä valaisivat katuvalojen sijaan revontulet. Talvet olivat kylmiä ja lumisia, kesät lämpimiä ja valoisia, Susanna muistelee.
Luonto oli itsestäänselvä osa lapsuutta. Perheen lapset olivat jatkuvasti ulkona.
– En osannut eritellä luontosuhdettani tai luonnon merkitystä Lapissa eläessäni. Nykyisin – asuttuani jo pitkään Etelä-Suomessa – näen Lapin luonnon paremmin. Siellä käydessäni ihailen esimerkiksi syksyn ruskan kauneutta, jota en huomannut nuorena. Hiljaisuuden merkityksenkin olen ymmärtänyt vasta aikuisena.
Suomalainen saunakin saa todellisen merkityksen kotikonnuilla. Susannan lapsuudenkodissa on puilla lämmitettävä, 1950-luvulla rakennettu pihasauna.
– Alan haaveilla saunasta jo hyvissä ajoin ennen kuin menen Kolariin. Joulusauna on ihana!
Saunomiskokemukseen liittyy eräänlainen rituaali. Saunan lämmitykseen sisältyvät veden kantaminen, tulen sytyttäminen, puiden lisääminen ja pitkä lämmitysaika. Saunaan menoa odotellaan pitkään.
Laulua lapsesta asti
Susanna muistaa laulaneensa aina. Lapsena hän esiintyi peheenjäsenilleen ja ala-asteella koulun juhlissa. Yläasteella hän pääsi koulun bändiin solistiksi.
– Lapsuuteni vietin suomalaisen iskelmän parissa, meillä kotona kuunneltiin sitä paljon. Ihailin lappilaista iskelmälaulajaa, Tarja Ylitaloa. Yläasteella ollessani lauloin bändissä, joka esitti kansainvälisiä hittejä. 16-vuotiaana aloitin tanssikeikat yhtyeessä Susanna & Vega, ja siitä asti olen tehnyt keikkoja.
16-vuotiaana Susanna aloitti myös laulutunnit.
– Kiitos äidilleni ja sisaruksilleni, että ne järjestyivät. Laulutunnit olivat Rovaniemellä. Kolarista on sinne matkaa 160 kilometriä suuntaansa.
Susannan veivät ensi kerran pois kotipaikkakunnaltaan Seinäjoen tangomarkkinat vuonna 1997, jolloin hän osallistui ensimmäisen kerran laulukilpailuun. 24-vuotias Susanna sijoittui toiseksi. Jo ennen tangomarkkinoita hän toimi esimerkiksi Dannyn yhtenä kolmesta taustalaulajasta.