Hiukan varttuneemmat muistavat CatCat-duon Dublinin vuoden 1994 euroviisuista, joissa sisarukset Katja ja Virpi Kätkä esittivät kappaleen Bye bye baby. Keikkayleisössä on nykyisin aina paljon nuoriakin.
– Ysärimusiikin buumi alkoi tämän vuosituhannen puolella ja suosio näköjään vain jatkuu ja jatkuu, toteaa Katja.
Niinpä yleisö saa joka keikalla sitä samaa, jota duo on aina edustanut – positiivisuutta, iloa, hyvää meininkiä.
Innokkaita faneja duolla on paljon, ja monet ovat vuosien varrella tulleet hyviksi tutuiksi, joiden kanssa jutellaan takahuoneessa keikkojen jälkeen. CatCatilla on faneja, jotka tulevat keikoille yhä uudestaan, pitkien matkojenkin takaa.
– On ihanaa tavata erilaisia ihmisiä, tutustua heihin ja jutella.
Eräskin uskollinen fani ajoi sata kilometriä pyörällä päästäkseen keikalle, ja keikan jälkeen saman matkan takaisin.
– Meillä ei ole koskaan kiire keikalta pois, aina jutellaan ihmisten kanssa ja otetaan selfieitä. Tämä työ antaa meille todella paljon, Katja sanoo.
Tänä päivänä duo on itse asiassa trio, sillä mukana keikoilla on jo viitisen vuotta ollut muusikko, kitaristi Markku Rosti.
Laulamisen sisarukset aloittivat pikkutyttöinä.
– Ensimmäinen keikka oli siikajuhlilla. Isä säesti, ja palkkioksi saimme silloin muutaman kilon siikoja, Katja nauraa.
Katjan ja Virpin vanhemmat tekivät tanssilavakeikkoja, äiti lauloi ja isä soitti hanuria. Niinpä laulu-ura tuli tytöillekin koko lailla luonnostaan, eikä kumpikaan ole juuri muuta työtä ajatellut. Molemmat opiskelivat musiikkialaa Jyväskylässä. Artistin uran lisäksi Katja on pitkään työskennellyt musiikinopettajana Äänekoskella, ja Virpi opettaa pianonsoittoa.
Viime vuonna juhlittiin CatCatin 30-vuotista taivalta. Julkisuus ei kuitenkaan ole muuttanut sitä, että molemmat sisarukset kokevat yhä olevansa maalaistyttöjä, joita tunnettuus kadulla kulkiessa hiukan hämmästyttää.
Refluksitauti herätti
Virpi asui pitkään Naantalissa, mutta tänä kesänä hän on muuttanut Helsinkiin opiskelemaan teologiaa. Katja asuu Jyväskylän kupeessa Muuramessa.
Keikoille eri puolille Suomea kumpikin kulkee omia teitään, mutta sisarukset ovat paljon yhteyksissä keskenään. Lähes päivittäin puhutaan tai viestitellään.
Sisarukset perheineen viettävät myös paljon aikaa yhdessä lomilla ja juhlapyhinäkin.
– Enemmän varmaan olen Virpin kanssa tekemissä kuin kenenkään ystäväni kanssa, Katja sanoo.
Yhteinen intohimo musiikkiin ja pitkä työrupeama yhdessä ovatkin hitsanneet sisarukset yhteen niin, että toisen aloittaessa lauseen toinen saattaa jatkaa. Yhdessä työskentely on luontevaa ja mutkatonta, kun arvomaailma on pitkälti yhteinen.
– Mehän olemme melkein aina samaa mieltä asioista, Katja nauraa.
– Kun puhutaan vaikka kappaleista ja sovituksista, niin molemmat ovat samaa mieltä, että tuo on hyvä.
Riitoja sisarukset eivät juuri saa aikaan.
– Joskus nuorena, kun oli esiintymisjännitystä, saatettiin vähän kähistä jostakin, mutta ei enää.
CatCatin esiintyminen on yhtä menevää ja reipasta kuin aina ennenkin, eikä ole helppo uskoa, että vauhdikkaan esiintymisen tekijät ovat yli viisikymppisiä.
– Tuntuu, että aika menee hirveän nopeasti. Kyllähän ikä näkyy, mutta minusta se saakin näkyä sekä naamasta että kropasta. Mutta kun molemmat olemme paljon opettaneet nuoria, niin heidän kanssaan työskentely pitää pään virkeänä, Katja sanoo.
Ihan itsestään sisarusten jaksaminen ja hyvinvointi eivät ole tulleet. Keikkailu pitkine ajomatkoineen ja usein myöhäisine esiintymisaikoineen on rankkaa työtä. Sekä Katja että Virpi ovat sitten nuoruusaikojen muuttaneet elintapojaan pysyäkseen hyvässä kunnossa.
– Nuorena vain mentiin. Nukkumiset ja syömiset olivat usein vähän niin ja näin. Silloin uskoimme, että kroppa kestää mitä vain, mutta niinhän se ei ole, Katja toteaa.
Molemmat sisarukset ovat kärsineet refluksitaudista, ja sen myötä laulajan painajaisesta eli äänen menetyksen uhasta.